
Viinikellari
Luonnetta ja laatua arvostaen
Kämp Barin viinikellari on sukupolvien ajan karttunut laadukas kokoelma toinen toistaan elegantimpia viinejä. Vanhan maailman klassikoista moderneihin vuosikertoihin, olemme suunnitelleet viinilistan paitsi täydentämään ravintolan menua, tarjoamaan myös itsessään elämyksen. Ajattomasta odottamattomaan – aivan kuten cocktailien – myös viinilistamme myötä kaikki on mahdollista.

Filosofiamme
Viinilistamme painottuu vanhan maailman, eli Euroopan klassisilla viinialueilla tuotettuihin viineihin. Yhä tänä päivänä laseihin kaadetaan samojen tunnettujen Bordeaux-viinitilojen ikonisia viinejä, mitä tarjoiltiin Hotel Kämpin avautuessa 1800-luvun lopulla. Näiden klassikoiden lisäksi nykyinen viinimenu on maantieteellisesti aiempaa laajempi, valmistetaanhan laadukkaita viinejä jo lähes jokaisella Euroopan viininviljelyalueella. Kuka olisi uskonut vielä muutama vuosikymmen sitten, että muun muassa brittiläinen kuohuviini voi yltää ranskalaisen samppanjan tasolle?
Viininvalmistuksen jalo taito on kehittynyt merkkittävästi Kämpin lähes 140-vuotisen historian aikana, nostaen kaiken aikaa esiin uusia kiinnostavia viinejä ja viinintuottajia. Näin ollen myös viinilistamme elää alati ja valitsemme listalle aina mielenkiintoisimmat sekä sesongin raaka-aineisiin parhaiten sopivat viinit.
Ainutkertaiselta kellariviinien listalta taas löytyy kellarissamme pitkään säilytettyjä aarteita usean vuosikymmenen takaa todellisille viininharrastajille. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan valikoimaan.


.jpg?v=1760427008)
Lahjakortti
Elämyksiin, jotka jäävät mieleen. Kämp Barin lahjakortti on kutsu ainutlaatuiseen tunnelmaan, ajattomaan eleganssiin ja Kämpin tarinaan. Täydellinen valinta syntymäpäivään, kiitokseksi tai yksinkertaisesti hyväksi syyksi tavata.

Lahjakortti
Elämyksiin, jotka jäävät mieleen. Kämp Barin lahjakortti on kutsu ainutlaatuiseen tunnelmaan, ajattomaan eleganssiin ja Kämpin tarinaan. Täydellinen valinta syntymäpäivään, kiitokseksi tai yksinkertaisesti verukkeeksi tavata.
Yhteystiedot
- Puhelin +358 (0)9 5840 9530
- Sähköposti kampbar@hotelkamp.com
- Osoite Pohjoisesplanadi 29 00100 Helsinki
Uutiskirje
Tilaa Hotel Kämpin uutiskirje niin kuulet ensimmäisten joukossa ajankohtaiset uutiset mitä ravintolassa, baarissa sekä hotellissa tapahtuu.